sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Lomatorni

Joulun alla ostin varmuuden vuoksi yhden kauden kiinnostavimmista kirjoista. Koska sekä keittiö että rakennettu ympäristö ovat sydäntämme lähellä, oli saatava Jetsosten Arkkitehtien piparkakkutalot (Tammi 2007)

Kuten sanottu, ostin sen varmuuden vuoksi. Joskus jouluisin saattaa joutua tilanteeseen, jossa on loihdittava lahja noin vartissa, jos vaikka joku yllättävä taho ilmaantuu kotiovelle tuomaan omaa lahjaansa. On hyvä olla jotain käsillä. Piparkakkutalokirja oli tätä varten.

Muutoin annoimme lahjaksi aineetonta iloa. Kustansimme Toisenlaisen lahjan kautta ruokaa tuhannelle lapselle. Omat aikuiset sukulaiset saivat vain sähköisen tiedonannon tästä. Kolme lähipiirin lasta sen sijaan saivat leluja tai kirjoja.

Piparkakkutalokirja on edelleen meillä, koska hätätilannetta ei tullut. Emme ole koskaan tehneet piparkakkutaloja, joten kokemusta ei ole. Innostusta on nyt aiempaa enemmän. Lienee kuitenkin tehtävä ensin jokin vaatimattomampi maja, ennen kuin ryhtyy kokeilemaan Jetsosten kuvaamia arkkitehtonisia ihmeitä.

Kirjasta löytyi kuitenkin aivan ihana oikea talo. Osa kirjan malleista nimittäin on ns toteutumattomien unelmien piirroksia, joita ei ole koskaan toteutettu muuksi kuin piparkakkuminiatyyreiksi. Talo jonka haluaisin on Laura Arpiaisen tekemä tornimainen huvila, joka on otsikoitu kotkien ystävän mökiksi. Siinä on kaikki, kaksi parvekettakin.

Noin korkeat pytingit eivät vain taida saada rakennuslupaa ainakaan maaseudulla.

Ei kommentteja: