torstai 16. lokakuuta 2008

Syysnäkymiä

Mökin terassin portaiden edessä on ollut pari liuskekiveä. Aloin repimään kesällä nurmikkoa niiden laidoilta, jotta kivet tulisivat kokonaan näkyviin. Anoppi jatkoi puuhaa sinä viikonloppuna, kun en itse ollut paikalla.

Kun saavuin seuraavan kerran Etelärinteeseen, silmäni levähtivät. Kiviä olikin aika monta. Tältä näyttää nyt.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Rikkaruoho lautasella

Söin viime viikolla rucolaa. Sitä oli ripoteltu muutamana päivänä erilaisten ruokien päälle ihan syksyn iloksi. Voileivän päällä se on erityisen hauskaa.

Kesken murkinoinnin alkoi kuitenkin olla wasabimaisia fiiliksiä. Todella katkera maku valtasi suun. Ja kas, rucolan seassa oli jokin rikkaruoho. Löysin sen lehtiä ja kukinnon, kun hieman tarkemmin katselin, mitä lautaselle olin siirtänyt. Olin siis myös syönyt sitä.

Elossa ollaan kuitenkin. Taidanpa ostaa vain purkkirucolaa vastedes.