sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kaskinauriita nam

Kävin eilen Herttoniemessä, ja piipahdin Herttaan. Siitähän tulee lähikauppamme taas ensi syksynä, jolloin pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Tavallaan siis etukäteen fiilistelin siellä, onhan tarjonta nykyisiä lähikauppoja huomattavasti parempi.

Vihannesosastolla oli tarjolla nauriita. Pussin päällä lukee Kaskinauris, ja pakkaaja on Isokaski Oy. Valitettavasti heidän sivunsa ovat kesken, joten en saa selville, kasvavatko nauriit todellakin jollain kaskimaisella tavalla vai onko nimi vain viittaus menneeseen. Nauriitahan kasvatettiin nimenomaan kaskipelloissa suomalaisten raivattua peltoa metsiin.

Soitin juuri isälleni, ja kerroin nauriiden saatavuudesta. Hän kun aina muistelee lapsuutensa naurisherkkuja, siis hiilloksella haudutettuja nauriita ja perunoitakin. Eilen valmistinkin kokeeksi yhden kakluunissa. Pakkasin nauriin folioon ja nakkasin vielä punaisen hiilloksen laidalle. Ensimmäisen puolen tunnin aikana muistin käännellä sitä, mutta sitten se vain unohtui kuumaan tuhkaan. Mutta hyvää tuli! Mies toimi koehenkilönä ja söi elämänsä ensimmäisen haudutetun nauriin ja oli niin tyytyväinen, että syönee seuraavatkin :)

Ei kommentteja: