keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Kynsienpureskelua

Viikonloppuna oli määrä kiertää naapurit ja saada kaikkien hyväksyntä rakennuslupahakemuksen toiselle puolelle. Kun kuulimme lauantaina, ettei 1,90-metrinen ulko-ovemme ehkä menisi läpi rakennustarkastuksessa, jätimme naapurit kiertämättä. Koska Heinolan tarkastajat ovat niin sanotusti notorious, emme ottaneet riskejä. Olisi parasta näyttää naapureille lopullisia kuvia. Liian varhain päivätty hyväksyntäallekirjoitus olisi saattanut pysäyttää hakuprosessin.

Nyt on selvinnyt, ettei oven korkeutta tarvitse muuttaa. Näin ollen julkisivu - tai koko rakennuksen design itse asiassa - on aiempien kuvien mukainen. Olisimme hyvin voineet kiertää naapurit. Eikö mitä, nyt saatiin tästäkin viikon viive. Niitähän me kaipaamme. Jo vain.

Lisähuolia aiheutti viikon aikana myös se, ettei yksi naapureista enää vastannut puhelimeen! "Numeroon ei saada yhteyttä." Visioin jo uusia ongelmia: yksi nimi puuttuu, siis ei rakennuslupaa. Tänään yhteydenotto kuitenkin onnistui. Hän ei ollut joutunut sairaalaan eikä kuollut (!). Puhelin vain oli ollut epäkunnossa. Ensi lauantaina tapaamme.

Noh. Ei tässä vielä kaikki.

Koska Honkan kuvissa oli kaikenlaisia epätäsmällisyyksiä, olemme pyytäneet uusia kuvia luvanhakuun. Emme esimerkiksi halua rakennustarkastajien ajattelevan, että rossipohjamme varaan muurataan muuri. Tai että lauteiden alla on boileri (joka vaatisi aivan omanlaisensa jätevesikäsittelyn nykyisellään kaavaillun saunapallon sijaan).

Kuvia ei kuitenkaan kuulu. Tai siis vastausta kysymykseen, milloin kuvat tulevat, ei kuulu. Myyjä ei vastaa soittoihini. (Ei taida tietää, että bloggaan tästä :-) Huomenna soitan jostain vieraasta numerosta. Emme todellakaan aio käyttää nykyisiä kuvia hakemuksessa. Naapurikierroksella niitä voidaan käyttää, koska tarvittavat muutokset eivät koske julkisivua.

Olo projektin onnistumisen suhteen on tällainen:

2 kommenttia:

rinsu kirjoitti...

Nonih. Edistystä. Honka soitti. Uudet kuvat saadaan aikanaan mutta lupa haetaan vanhoilla. Poikkeamme myös normaaliprosessista, eli laitoimme perustussuunnittelijan kaipaamat kuvat tuotantoon etuajassa omalla riskillä. Näin saadaan perustustentekotarjoukset ja itse työ ajoissa.

Huhhuh. Hieman jo selkenee,

Anonyymi kirjoitti...

Ei niin valmista ettei pientä piikkaamista. Paras vastaus kaikkiin kysymyksiin on jyrkkä ehkä.